Tuomiokapitulin blogikirjoituksissa on joulukuussa 2024 julkaistu Timo Rosqvistin kirjoittama
esittely Armenian apostolisesta kirkosta. Jatkan tästä teemasta, sillä minulla oli tilaisuus
toukokuussa 2025 osallistua Timon seurassa noin viikon pituiselle matkalle Armeniaan. En ollut
koskaan aiemmin käynyt kyseisessä maassa enkä muuallakaan Kaukasuksella. Odotukset ennen
matkaa olivat siis korkealla, enkä joutunut pettymään. Päinvastoin: Armenia teki erittäin
positiivisen vaikutuksen.

Mieleeni jäivät upeat maisemat (etenkin Ararat–vuori), ystävälliset ihmiset, hyvä ruoat ja
suomalaisittain varsin edulliset hinnat. Koska olimme Armenian apostolisen kirkon vieraita,
majoituimme heidän kirkkonsa pääpaikassa Etchmiadzinin kaupungissa luostarialueella.
Rukoushetket kirkossa aamuin ja illoin kehystivät kunkin päivän ohjelmamme. Vaikka emme
ymmärtäneetkään käytettyä kieltä, jollakin syvätasolla tuli kuitenkin kokemus, että saimme olla
pyhän koskettamina ja siunauksesta osallisina.
Paikallisena oppaanamme oli aina ystävällinen ja palvelualtis nuori pappi Voskan, jonka on
tarkoitus tulla syyskuussa stipendiaatiksi Suomeen, Itä–Suomen yliopistoon Joensuuhun. Voskan oli
jo ahkerasti opiskellut suomen kieltä ja oli todella kiinnostunut maastamme ja kulttuuristamme.
Sellainenkin toive Voskanilla oli, että hän Suomessa ollessaan haluaisi nähdä jääkiekko–ottelun.
Tuo toive on varmasti helppo toteuttaa.
Armenian apostolisesta kirkosta jäi hyvin kansainvälinen vaikutelma. Koska miljoonia
armenialaisia asuu oman maansa rajojen ulkopuolella, myös heidän kirkkonsa on järjestäytynyt eri
mantereilla. Vierailumme aikana tapasimme mm. Yhdysvalloissa työskenteleviä Armenian kirkon
piispoja, jotka nyt olivat hetkellisesti kokoontuneet Etchmiadziniin. Tapasimme myös piispan,
jonka vastuualueeseen kuuluvat Australia ja Uusi–Seelanti. Useat Armenian kirkon johtohenkilöistä
ovat opiskelleet ulkomailla. Esimerkiksi kirkkoa johtava katolikos Karekin II on nuoruudessaan
opiskellut Bonnin ja Wienin yliopistoissa.
Pidin paikallisille tohtorikoulutettaville luennon Psalmeista. Tarkemmin sanottuna aiheena oli
Deuteronomiumin kielen ja teologian vaikutus Psalmeissa. Runsaan tunnin pituisen
englanninkielisen esityksen jälkeen syntyi vielä mukavasti keskustelua ja vuorovaikutusta
opiskelijoiden kanssa. Armenian kirkko vaikuttaa ennakkoluulottomasti ulospäin suuntautuneelta,
koska heiltä itseltään oli tullut toivomus, että he haluaisivat oppia tuntemaan, millaista
eksegetiikkaa Suomessa harjoitetaan. Optio uusista luennoista jäi vahvasti elämään.
Keskusteluissa kirkon ulkoasiain osaston johtajan kanssa nousi esille toive ystävyysseurakunnista
Suomen ja Armenian välillä. Tämä on hieno ajatus, johon alustavien tiedustelujen perusteella
muutamissa Mikkelin hiippakunnan seurakunnissa vaikuttaisi olevan kiinnostusta. Armenialaiset
olivat tietoisia, että Suomi on menestynyt koulutuksen arviointiin liittyvissä Pisa–tutkimuksissa. He
halusivat tietää, mikä on menestyksemme salaisuus. Kerroin heille koulujärjestelmästämme sekä
yleisellä tasolla että omista kokemuksistani yläkoulun opettajana Heinolassa. Myös suomalaisesta
rippikoulusta valistimme isäntiämme.
Pyhäinjäännökset Etchmiadzinin luostarin museossa olivat kiehtovia. Siellä säilytettiin mm. pientä
puupalaa Nooan arkista, vielä pienempää puupalaa Jeesuksen rististä sekä sitä roomalaisen sotilaan
keihäänkärkeä, joka puhkaisi Jeesuksen kyljen, kun Jeesus oli ristillä. Yhdessä vitriinissä oli vanhin
painettu armeniankielinen koko Raamattu. Se oli vuodelta 1666 ja painettu Amsterdamissa, koska
Armeniassa ei vielä siihen aikaan ollut omia kirjapainoja. Vanhoja kirjoja, etenkin 1700–luvulta,
näimme runsaasti luostarialueen komeassa kirjastossa.
Koska kyseessä on virkamatka, turismille ei juurikaan jää aikaa. Mutta pääkaupunki Jerevanissa
ehdin sentään piipahtaa kuuluisassa Tigran Petrosianin shakkitalossa. Petrosian oli armenialainen
shakin maailmanmestari 1960–luvulla. Kyseisessä rakennuksessa järjestetään turnauksia sekä
annetaan lapsille ja nuorille opetusta ja valmennusta shakissa. Armenia on maailman vahvimpia
shakkimaita. Se on 2000–luvun aikana voittanut kolme kertaa kultaa shakkiolympialaisissa, jotka
ovat maajoukkueiden väliset kisat. Itse tapasin vuosikymmeniä shakkivalmentajana toimineen
henkilön. Hänen kanssaan hetken aikaa analysoimme yhdessä paria avausta. Ehkäpä tämän reissun
myötä koen vielä pelaajana uuden tulemisen…

MARKO MARTTILA