Kirkon tulevaisuus leikkii
Aloitin maaliskuun alussa tuomiokapitulissa kasvatuksen asiantuntijana. Ensimmäiseen pariin kuukauteen on sisältynyt monia merkittäviä ja koskettavia kohtaamisia sekä täällä kapitulissa että seurakunnissa. Eräs näkymä on pysäyttänyt minut kerta toisensa jälkeen, työhuoneeni ikkunat kapitulissa avautuvat sisäpihan suuntaan Marskin päiväkodin leikkipihalle. Omassa työssäni ovat erityisesti agendalla lapset, nuoret ja perheet. Työhuoneesta ulos katsoessa ei pääse perusasiat unohtumaan.
Näkymä Marskin päiväkodin leikkivistä lapsista on muodostunut itselleni hyvin merkittäväksi. Kun heitä katsoo – kun leikkiviä lapsia katsoo, katsoo kirkon tulevaisuutta. Ajatus on hyvin pysäyttävä, jos sen äärelle uskaltaa pysähtyä. Tulevaisuutta voi katsoa monin tavoin, monista näkökulmista – lähtökohdista käsin. Usein on liian helppoa katsoa tulevaisuutta omasta näkökulmasta – se lukitsee liiaksi tulevaisuuden. Marskin päiväkodin lapsia katsellessa voi todeta: Siellä se kirkon tulevaisuus leikkii! Suurin osa heistä on minua puolivuosisataa nuorempia, heidän tulevaisuutensa on aivan erilainen kuin minun ikäluokkani. Meidän velvollisuus on katsoa ja kuunnella tuota kirkon leikkivää tulevaisuutta.
Seurakuntien päätöksenteossa on perusteltua arvioida päätösten lapsivaikutuksia. Uusi kirkkolaki- ja järjestys ohjaavat vahvasti seurakuntalaisten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien vahvistamiseen. Mm. nuorten vaikuttajaryhmiä ei vain toivota perustettavan – niitä pitää perustaa. Vaikuttajaryhmä voi olla seurakunnan oma tai useamman seurakunnan yhteinen. Osallisuuden vahvistamiseksi me tarvitsemme lisäksi jatkuvaa asennemuutosta, seurakuntaelämä on nähtävä tulevien sukupolvien näkökulmasta. Nyt syntyvistä lapsista moni näkee 2100-luvun, millainen on heidän polkunsa kristittynä – kirkon jäseninä. Omassa työssäni on viime vuosina ollut merkittävä pysäyttäjä ja inspiroija Polku-toimintamalli, joka on vähitellen eri tavoin laajentunut seurakuntien pariin. Polku-toimintamalli on mahdollistava tapa katsoa ihmisen ikävaiheita / elämänkaarta ja samalla siinä on keskeisesti läsnä osallisuuden vahvistaminen. Se on mahdollisuus tarkastella seurakuntaelämää uudella tavalla. Mikkelin hiippakunnassa olemme omalla Polullamme ja sitä Polkua tulemme yhdessä seurakuntien kanssa työstämään.
Katseen kiinnittyminen lapsiin, kirkon leikkivään tulevaisuuteen, ei ole silmien sulkemista miltään muulta ikäryhmältä / ikävaiheelta. Jos lapsille voimme turvata tulevaisuuden, silloin kaikkia ikäryhmiä kohdellaan arvokkaasti. Lapsi on täysin riippuvainen aikuisista, aikuisilta hän oppii elämän tärkeät asiat – hyvät ja pahat. Siksi on tärkeä puhua lapsista, he kuljettavat meidät tulevaisuuteen. Kastejuhlassa luetaan aina Markuksen evankeliumin kohta, jossa Jeesus siunaa lapsia ja ilmaisee taivasten valtakunnan olevan lasten kaltainen. Ennen kapituliin siirtymistä työskentelin pitkään seurakunnassa, jossa kasteita oli toistaiseksi enemmän kuin hautajaisia. Ts. elämän suuren ihmeen äärellä tuli oltua lähes joka viikonloppu. Tajuammeko me, mitä Vapahtajamme tarkoittaa lapsista puhuessaan – otammeko me puheen tosissamme. Tätä olen erityisesti viime vuosina pohtinut, olisiko meidän aikuisten asenteessa tarkentamisen paikka.
Mika Ilvesmäki