Työaikani Mikkelin tuomiokapitulissa on ylittänyt puolivälin, elokuussa tämä alkoi ja heinäkuussa päättyy. Olen nimeni mukaisessa tehtävässä eräänlaisena yleismies Jantusena. Hiippakuntadekaanin tehtävä on kuin jakorasian toiminta. Virta tulee jakorasiaan ja jatkaa siitä matkaansa eri suuntiin. Asiat kulkeutuvat tuomiokapituliin kirkkohallituksesta, yhteiskunnan eri verkostoista, paikallisseurakunnista ja yksityisiltä seurakuntien työntekijöiltä. Etenkin verkostoja ja toimintaympäristöä seuraamme aktiivisesti ja tartumme tilanteen mukaan toimeen. Asiat jatkavat matkaansa sen mukaan, mitä ne vaativat tai miten niiden kanssa on toimittava.
Hiippakuntadekaanin apuna ovat eri alojen asiantuntijat, jotka ottavat oman alansa asioita vastuulleen, joitain pohditaan ja hoidetaan yhdessä. Paljon suunnitellaan ja keskustellaan seurakuntien, työalojen ja yksittäisten työntekijöiden tukemisesta sekä erilaisista täydennyskoulutuksista sekä toteutetaan niitä. Hiippakuntadekaani kuuluu tuomiokapitulin johtoryhmään yhdessä lakimiesasessorin ja piispan kanssa. Viranhaltijajohtoryhmä muodostaa luottamushenkilöjäsenten kanssa tuomiokapitulin päätöksiä tekevän kollegion.
Me kaikki tuomiokapitulissa hoidamme piispan virkaan liittyviä tehtäviä. Tuemme piispaa ja hänen työtään kaikin tavoin. Erilainen ammattiosaamisemme on käytettävissä. Itse olen Mikkelin hiippakunnan työssä vain vuoden. Samasta työstä ja tehtävästä olen iloinnut vuosia naapurihiippakunnassa Lapualla. Tämä tehtävä on ilojen, surujen, monenlaisten kysymysten sekä isojen haasteiden näköalapaikka.
Olen dekaanin tehtävässä syvästi hengellisessä virassa. Evankeliumi on keskiössä, vaikka se ei useinkaan tule esille puhuttuna, laulettuna tai rukoiltuna. Saan varustaa seurakuntien työntekijöitä kirkon tärkeimpään tehtävään: pitämään esillä Jeesusta ja sitä miten tärkeä jokainen ihminen on Jumalalle. Kirkkohan on olemassa siksi, koska tänne maailmaan synnytään ja täältä kuollaan. Tulevaisuus on kristitylle valmistettu ja sitä eletään jo nyt.
Iloitsen jokaisesta seurakunnasta, jokaisesta seurakunnan työssä toimivasta ja jokaisesta seurakuntalaisesta. Me yhdessä olemme osa Kristuksen kirkkoa ja rakennamme sitä. Kiitos kun olet mukana maailman suurimmassa ”pelastusoperaatiossa”. Hyvän Jumalan siunausta arkeesi, tehtäviisi ja elämääsi. Herra olkoon kanssasi.