
Kirkkoon töihin
Pappisvihkimys ja diakonian virkaan vihkiminen
Mikkelin hiippakuntaan kuuluu 36 seurakuntaa, jotka muodostavat neljä rovastikuntaa.
Hiippakunnan alue ulottuu Päijät-Hämeestä itärajalle ja Etelä-Karjalasta Suomenlahden rannikolle. Hiippakunnan alueella asuu vajaa 620 000 ihmistä. Alueen kaupungit ovat Lahti, Orimattila, Kotka, Kouvola, Heinola, Lappeenranta, Imatra, Mikkeli, Savonlinna ja Pieksämäki.
Hiippakunnan seurakunnat työllistävät noin 200 pappia. Erityisviroissa on lisäksi noin 50 pappia.
Mikkelin hiippakunnassa toimitetaan kolme yhteistä pappien ja diakonian viranhaltijoiden vihkimystä vuosittain. Ne järjestetään tammikuussa, toukokuussa ja lokakuussa.
Pappien työllisyystilanne on Mikkelin hiippakunnassa kohtalainen. Useita pappeja on jäänyt ja jää eläkkeelle lähivuosina. Lisäksi vuosittain tapahtuu papiston siirtymistä toisiin virkoihin joko omassa tai toisissa hiippakunnissa. Seurakuntien taloustilanne aiheuttaa sen, että välttämättä kaikkia vapautuvia virkoja ei täytetä. Teologian maistereille avautuu kuitenkin pappisvihkimyksen mahdollistavia työtilaisuuksia.
Viranhoidon keston osalta pappisvihkimyksen edellytyksenä on,
että vihittävä tulee saamaan vokaation täysipäiväiseen työhön vähintään kuuden kuukauden ajaksi tai osa-aikaiseen työhön vähintään vuoden ajaksi.
Vihkimystä hakevan maisterin kannattaa lähestyä piispaa kirjeitse hyvissä ajoin, mielellään puolta vuotta ennen valmistumista. Esittäytymiskirje lähetetään piispalle notaarin kautta. Pappisvirkaan pyrkivää pyydetään lähettämään 2-3 –sivuinen vapaamuotoinen esittelykirje, jossa kerrotaan taustatietoja itsestä ja tavoitteista seurakuntatyössä. Kirjeessä voi myös esittää toivomuksia työalasta seurakunnassa sekä siitä, mille alueelle hiippakunnassa toivoisi sijoittuvansa töihin. Esittelykirjeen lähettämällä saa myös yhteystietonsa hiippakunnasta virkoja tiedustelleiden maisterien listalle. Kirjeen voi lähettää notaarille sähköpostin liitteenä.
Piispa haluaa tavata teologian maisterin esittelykirjeen lähettämisen jälkeen, viimeistään siinä vaiheessa, kun seurakunnasta on tiedossa vokaatio. Jos maisteri matkustaa Mikkeliin tapaamaan piispaa, hänelle korvataan matkakustannukset. Tapaaminen voidaan tilanteen mukaan järjestää myös esimerkiksi Helsingissä tai muualla piispan työmatkan yhteydessä. Tapaamisessa keskustellaan muun muassa pappisvihkimyksen edellytyksistä ja soveltuvuudesta kyseessä olevaan virkaan. Notaari ottaa yhteyttä tapaamisen järjestämiseksi.
1. Yhteydenotto piispaan
· Kirjallisesti (2-3 liuskaa, elämäkertatiedot ja muuta itsensä esittelyä sekä näkemyksiä
seurakuntatyöstä). Esittäytymiskirjeen voi lähettää sähköpostitse notaarille.
· Avoimista papinviroista voi kysyä notaarilta. Avoimet virat ja viransijaisuudet
ovat nähtävillä KirkkoHR – järjestelmän kautta kirkon rekrytointikanavissa
2. Tapaaminen piispan kanssa
· notaari ottaa yhteyttä tapaamisen järjestämiseksi piispan kanssa
3. Vokaatio
Vokaation voi saada seuraavilla tavoilla:
– tuomiokapituli tiedottaa avoimista pappisvihkimyksen mahdollistavista sijaisuuksista ja viroista KirkkoRekry -järjestelmässä.
Toimimalla annettujen ohjeiden mukaan:
· Vihkimystä tiedustelleiden tiedot lähetetään seurakuntaan, jossa on tullut avoimeksi viranhoitomääräyksellä täytettävä seurakuntapastorin virka tai viransijaisuus. Tietojen perusteella kirkkoherra voi siis ottaa yhteyttä ja kysellä kiinnostusta virkaan, jolloin kiinnostuksensa voi osoittaa seurakunnalle ja
tuomiokapitulille. Tämä tapa on Mikkelin hiippakunnassa nykyään melko harvinainen.
· Muilla tavoin (ilmoitustaulut, kontaktit jne.)
4. Anomus tuomiokapitulille pääsystä pappistutkintoon ja pappisvihkimykseen
’ Lyhyt anomus pappisvihkimykseen, ns. virkakirje, jossa on yhteystiedot ja lyhyt anomus.
’ Alkuperäiset teologian kandidaatin ja teologian maisterin tutkintotodistukset tai vastaavat ev.lut. kirkon pappisvirkaan kelpoistavan tutkinnon todistukset. (Kirkon säädöskokoelma nro 168)
’ Lääkärintodistus (T –lomake)
’ Psykologinen lausunto soveltuvuudesta papin työhön, ”nuolipaperi” tai vastaava yhteenveto.
’ Todistus seurakunnan toimintaan osallistumisesta, piispainkokouksen päätös , ns. portfolio (vapaamuotoinen).
’ Tarvittaessa pyydetään nähtäväksi RLL 6 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Ote vaaditaan, jos työalana on lapsi- tai nuorisotyö. Otteen saa tilattua Oikeusrekisterikeskukselta.
5. Ordinaatiovalmennus
· Järjestelyistä vastaa notaari
· Ohjelma tehtävineen lähetetään tutkintoon kutsutuille sähköpostitse
· Tuomiokapituli vastaa kustannuksista ja järjestää majoituksen
6. Pappistutkinnon publiikki
· Vihkimyspäivänä tuomiokapitulin istunnon yhteydessä
7. Pappisvihkimys
· Vihkimyksen yhteydessä annetaan ensimmäinen viranhoitomääräys, joka tulee vihkimyksen jälkeen sähköpostitse.
Toistaiseksi täytettävistä viroista ja yli puoli vuotta kestävistä sijaisuuksista ilmoitetaan pääsääntöisesti julkisesti (Kirkon avoimet työpaikat – evl.fi) ja duunitori.fi-sivustolla.
Ilmoittautumiset virkaan tehdään KirkkoRekry -järjestelmään tai lähetetään tuomiokapituliin. Kirkkolain (KL 6:11 §) mukaisesti seurakunnalta pyydetään lausunto virkaan ilmoittautuneista tuomiokapitulille, jonka jälkeen
vihkimyksestä päättää piispa ja viranhoitomääräyksen antaa tuomiokapituli. Seurakunnan antama lausunto on siis valmisteleva toimenpide tuomiokapitulin käsittelylle.
Tuomiokapituli kutsuu sopivaksi todetun maisterin ordinaatiovalmennukseen. Ordinaatioon valmistava kurssi pidetään 1-2 viikkoa ennen vihkimyspäivää. Mikkelin hiippakunnassa kurssin kesto on kolme päivää ja tuomiokapituli maksaa sen kustannukset sekä järjestää majoituksen.
Millaisia pappeja Mikkelin hiippakunta etsii?
Mikkelin hiippakunnassa pidetään työhön sijoittumisessa merkittävänä mm. seurakunnallista työkokemusta. Hiippakunnassa suoritettu harjoittelu tai työjaksot nähdään myönteisinä, mutta ei välttämättöminä. Työkokemus Mikkelin hiippakunnasta osoittaa sen, että seurakunnallinen toimintaympäristö on hakijalle tuttua. Hiippakuntaan toivotaan pappeja, jotka haluavat sitoutua kirkon virkaan ja hiippakuntaan ja joilla on motivaatiota kehittyä oman ammattinsa edustajina ja persoonina.
Perehtyminen papin työhön uran alkuvaiheessa
Seurakunnassa tapahtuu perehdyttäminen käytännön työhön. Vastuu perehdyttämisen järjestämisestä on kirkkoherralla. Perehtymistä varten laaditaan perehdyttämissuunnitelma. Perehtymisen kesto on puolesta vuodesta yhteen vuoteen ja siitä laaditaan raportti. Perehtyminen lasketaan myös pastoraalitutkinnon osasuoritukseksi.
Hiippakunta tukee nuorta pappia
Mikkelin hiippakunnassa vihityt papit kutsutaan ensimmäisen vuoden aikana pastoraaliretriittiin, jonka ensimmäinen päivä käytetään keskusteluun ja kokemusten vaihtoon. Nuorten pappien ja teologian ylioppilaiden hiippakuntapäivillä pohditaan ammatilliseen kasvuun, ammatti-
identiteettiin ja kutsumukseen liittyviä kysymyksiä. Myös omaehtoisten vertaisryhmien perustamiseen kannustetaan.

Diakonian virkaan vihkiminen
Diakonian virkaan vihkimystä anotaan piispalta.
Hakemuslomakkeen (linkki alempana) oheen liitettäväksi pyydetään:
- Esittelykirje aiheella: Tieni diakonian virkaan Suomen ev.-lut. kirkossa. (2-3 sivua)
- kopio diakonian virkaan kelpoistavasta tutkinnosta
- virkatodistus, jossa on tieto kasteesta ja konfirmaatiosta
- seurakuntaharjoittelun sanallinen arviointi
- CV / kuvaus aiemmasta työkokemuksestasi
Lähetä lomake, esittelykirje ja liitteet 31.8.2025 mennessä Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituliin piispa Mari Parkkiselle mikkelin.piispa@evl.fi tai postitse Kirkkokatu 10, 50100 Mikkeli. Lisätietoja antaa diakonian asiantuntija Elina Ingman p. 050 470 2462.
Piispa kutsuu vihkimystä anoneet haastatteluun Mikkeliin. Haastattelun jälkeen piispa kutsuu yhteiseen ordinaatiovalmennukseen papiksi vihittävien kanssa. Valmennus kestää 3 päivää ja järjestetään 1-2 viikkoa ennen vihkimystä Mikkelissä.
Piispainkokouksen-suositus-diakonian-virkaan-vihkimisesta-24.10.2023
Hakemuslomake diakonian virkaan vihkimiseksi
Avoimet papin virat ja sijaisuudet
Toistaiseksi täytettävistä viroista ja yli puoli vuotta kestävistä sijaisuuksista ilmoitetaan pääsääntöisesti julkisesti (Kirkon avoimet työpaikat – evl.fi). Ilmoittautumiset virkaan tehdään KirkkoRekry -järjestelmään tai lähetetään tuomiokapituliin. Kirkkolain (KL 6:11 §) mukaisesti seurakunnalta pyydetään lausunto virkaan ilmoittautuneista tuomiokapitulille, jonka jälkeen
vihkimyksestä päättää piispa ja viranhoitomääräyksen antaa tuomiokapituli. Seurakunnan antama lausunto on siis valmisteleva toimenpide tuomiokapitulin käsittelylle.
Tuomiokapituli hoitaa papiston rekrytoinnin yhdessä seurakunnan kanssa. Tämä menettely perustuu piispan kaitsentatehtävään. Kaikissa papin virkoihin liittyvissä kysymyksissä voi ottaa yhteyttä notaariin.
Tuomiokapituli kutsuu sopivaksi todetun teologian maisterin ordinaatiovalmennukseen. Ordinaatioon valmistava kurssi pidetään 1-2 viikkoa ennen vihkimyspäivää. Mikkelin hiippakunnassa kurssin kesto on kolme päivää ja tuomiokapituli maksaa sen kustannukset sekä järjestää majoituksen.