Keskiviikkona kapitulissamme oli erityisen merkittävä aamupäivä, kun piispamme tapasi lähes kaikki hiippakuntamme yhdeksäntoista diakoniatyöalan esihenkilöä. Aamukahvien ja piispan pitämän hartauden jälkeen kuulimme toistemme ajatuksia diakoniatyöstä. Tilaisuus mahdollisti myös keskinäisen tutustumisen ja verkostoitumisen. Lämmin kiitos yhteisestä jakamisesta!
Muutamia keskeisiä poimintoja tapaamisessa käydystä keskustelusta
Seurakunnasta tai seurakuntayhtymästä riippumatta tapaamisessa korostui huoli siitä, ettei avoinna olleisiin tai oleviin diakonian virkoihin ja sijaisuuksiin ole läheskään aina hakijoita ja seurakunnissa kärsitään työvoimavajeesta. Kautta linjan ollaan huolissaan diakonian viran alhaisesta palkkauksesta, työnkuormittavuudesta, työturvallisuudesta sekä uusien työntekijöiden koulutuksesta. Hiippakuntamme alueella on aivan lähivuosina tulossa avoimeksi noin viisitoista diakonian virkaa, joista lähes puolet sijoittuu Etelä-Karjalan rovastikuntaan. Epävarmuus avoimeksi tulevien virkojen täyttämisestä on konkreettinen.
Diakoniatyö on määriteltävä kussakin ajassa uudelleen, koska jokainen aika edellyttää omat tapansa toteuttaa diakoniaa. Diakoniatyöala, kuten koko seurakuntatyö, tarvitsee tuekseen toimivan ja selkeän organisaatiorakenteen esihenkilöjärjestelmineen ja tehtävänkuvauksineen. Diakoniatyöalan esihenkilöt haluavat yhdessä käynnistää pohdinnan siitä, mikä diakoniatyössä on juuri nyt ensisijaista ja luovuttamatonta. Asiakkaiden haasteiden todettiin lisääntyneen yhteiskunnallisten päätösten ja väestömuutosten seurauksena. Alueemme diakonisen virkatyön painopiste on tällä hetkellä vahvasti vanhus-, mielenterveys-, perhe-, päihde- ja maahanmuuttajatyössä. Edellä mainitun havaittiin luovan lisäkoulutuspainetta muun muassa mielenterveystyön suuntaan.
Jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään. Hallituksen sosiaaliturvaleikkausten yhteisvaikutukset tulevat lähitulevaisuudessa olemaan iso vaade seurakuntiemme diakoniatyölle. Diakonia-avustusten tarvitsijoiden määrän arvioidaan kasvavan, samalla kun työalan avustusmäärärahat sekä sen saamat lahjoitus- ja hankevarat ovat rajalliset ja vaihtelevat suuresti seurakunnittain. Diakoniatyöntekijät tulevat enenevässä määrin vastaanottamaan ihmisten hätää, samalla kun he yrittävät paikata yhteiskunnan auttamisverkoston puutteita. Huomionarvoista on esihenkilöiden kokemus siitä, että jo pidemmän aikaa sosiaali- ja terveysviranomaiset ovat ohjanneet lakisääteisesti heille kuuluvia asiakkaitaan diakoniatyön vastaanotoille erityisesti mielenterveyspalvelujen ja taloudellisen avustamisen osalta. Hyvinvointialueiden kanssa tehtävä yhdyspintatyö ja sen rajat odottavat alueellamme monelta osin selkeytymistä. Esihenkilöt totesivat, että juuri nyt diakoniatyöhön tulee sisällyttää entistä painokkaammin yhteiskunnallista vaikuttamista. Sen tulee pureutua vähäosaisuuden juurisyihin sekä yhteiskunnan rakenteisiin ja nostaa niihin liittyvää epäoikeudenmukaisuutta julkiseen arvokeskusteluun. Tähän he toivovat jatkossakin piispan ja diakonian asiantuntijan tukea.
Ilonaiheitakin löytyi. Esihenkilöt katsovat kaikesta huolimatta luottavaisesti tulevaisuuteen ja ovat hyvin sitoutuneet tehtäväänsä. He iloitsevat lahjakkaista ja yhteistyökykyisistä tiimiläisistään, uskollisten seurakunnan vapaaehtoisten mahdollistamasta monipuolisesta ystäväpalvelu- ja ryhmätoiminnasta sekä kaiken kaikkiaan yhteisöllisyyden lisääntymisestä.
Alkuhartaudessa lauloimme virttä 437. Siinä kerrotaan, että näkymättä rinnallamme kulkee Kristus, auttaja.