Puhun lapsista jumalanpalveluksessa, koska en voi vaieta. Kymmenen vuotta sitten aloitin väitöskirjaprojektin, jonka mottona oli Jeesuksen sanat: ”Totisesti, ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan” (Matt. 18:3). Kokemukset kirkon työssä ja äitinä olivat saaneet minut ihmettelemään, miksi lapset pääsääntöisesti puuttuvat muusta seurakuntien toiminnasta paitsi kirkon kasvatustyön piiristä. Eikö lasten vastaanottamisen seurakunnan keskelle tulisi olla kunnia-asia, koska heissä Kristus ilmoittaa olevansa salatulla tavalla läsnä? (Mark. 9:37)
Väitöstutkimuksessani Lapsi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa osoitin, että kirkon tunnustusta ja toimintaa ohjaavissa teksteissä on valtava aarreaitta vahvistamaan lasten arvoa sekä kirkossa että yhteiskunnassa. Lisäksi oivalsin, että lapsena olemisen iän sijaan lapsena olemisessa keskeisintä on suhde. Kääntäessään Raamattua 501 vuotta sitten Martin Luther otti käyttöön lapseutta tarkoittavan termin die Kindschaft. Kasteessa avautuu huikea todellisuus, kun synnymme Jumalan lapsiksi. Jumalan rakastava luomis- ja lunastustahto siirtää meidät kuolevaisen tuhonalaisuudesta Jumalan lapseuteen.
Ihmisinä tulemme olemassa oleviksi syntymällä jonkun lapseksi. Lapseuden syvä olemus sekä ihmisinä että Jumalan lapsina on hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemista. Koska lapseus on ihmisen ydinidentiteetti, on syytä muistaa, että jokainen toinenkin ihminen on syntynyt lapseksi ja siten jaamme saman keskinäisen sisaruuden. Lapseus on sekä eettinen että hengellinen ihanne. Jeesus puhutteli seuraajiaan lapsiksi, asetti lapsen esimerkiksi ja antoi toimintaohjeita kaikkein pienimpien parhaaksi.
Jumalanpalveluselämän asiantuntijana Mikkelin hiippakunnassa kuulen edelleen surullisia uutisia siitä, miten lapset, nuoret ja lasten vanhemmat ajoittain tulevat kohdelluiksi jumalanpalveluksissa. Jotkut seurakuntalaiset ja työntekijät tahtovat seurata opetuslasten esimerkkiä ja nuhtelevat niitä, jotka tuovat lapsia Jeesuksen luo jumalanpalvelukseen (vrt. Mark. 10:13–16). Nuhtelun ja paheksunnan syitä ovat olleet esimerkiksi pienen lapsen kävelemään opettelu kirkon penkkien välissä, lelun putoaminen, rippikoululaisen lukutehtävä jumalanpalveluksessa, yö kirkossa ja lasten ääntely. Olen kuullut pöyristyttäviä kertomuksia. Jos kirkon työntekijätkin joutuvat pelkäämään odottamattomia läksytyksiä lastensa vuoksi, ei tarvitse ihmetellä, miksi perheet eivät useimmiten valitse sunnuntaiaamunsa viettopaikaksi jumalanpalvelusta. Samalla tiedämme, mitä kirkon tulevaisuuden kannalta tarkoittaa, jos lapset, nuoret, perheet ja nuoret aikuiset eivät koe olevansa tervetulleita seurakunnan jumalanpalvelukseen.
Puhun lapsista ja nuorista kirkossa, koska nyt on pakko. Yhteisellä päätöksellä ja sopimalla toimintatavoista meillä on mahdollisuus muuttaa kirkon kulttuuri lapsiystävällisemmäksi – ja ystävällisemmäksi. Siihen on teologiset perustelut. Kirkkojärjestys edellyttää, että jumalanpalvelus on avoin kaikille (KJ 2:1 §). Tämän toteutumiseksi ehdotan kahta asiaa. Päätä Sinä olla kirkossa se rohkaiseva ja ystävällinen ihminen, joka luo kutsuvaa tilaa osallistua jumalanpalvelukseen. Toiseksi miettikää yhdessä, miten jokaiseen seurakuntaan lupautuu lapsi- ja nuorimahdollistaja, jonka tehtävänä on ystävällisesti ja lujasti pitää lapsen ja nuoren puolta ja mahdollistaa tervetullutta ja merkityksellistä oloa ja tehtäviä jumalanpalveluksessa.
Jumalanpalveluselämä on johtamiskysymys. Siksi kutsuin tammikuussa Mikkelin hiippakunnan kirkkoherrat ja seurakunnat Jumalanpalvelus Polulla -kehittämishankkeeseen. Sen tavoitteina on, että lapset, nuoret ja aikuiset voivat kokea, että jumalanpalvelus on sellainen oma paikka, jossa saa kokea olevansa rakas ja jossa voi toimia merkityksellisellä tavalla sekä kasvaa kristittynä. Näiden tavoitteiden toteutumiseksi tarvitaan johtamistyötä kulttuurin muuttamiseksi. Ensimmäinen askel on tiedostaa, että jokaisella on kutsumus osallisuuteen ja palveluun, kun yhteistä jumalanpalvelusta vietetään. Tässä kokonaisuudessa aivan pienimmät ovat esimerkki siitä, mitä on olla Jumalan lapsi ja miten Jumalan valtakunta otetaan vastaan.
Maaliskuussa toteutetussa kirkkoherrojen jumalanpalveluskyselyssä paljastui, että seurakuntalaisten osallisuuden vahvistamisessa, yhteisessä suunnittelussa, jumalanpalveluselämän moniammatillisuuden toteutumisessa ja lasten huomioimisessa on syytä kehittää toimintatapoja. Heinäkuussa voimaan astuva kirkkolakipaketti vahvistaa seurakunnan jäsenten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä antaa liikkumavaraa etsiä jumalanpalvelukselle sopivin ajankohta. Johtamistyöllä tulee huolehtia eri ikäisten kuulemisesta ja osallisuuden vahvistamisesta. Mihin aikaan osallistuisit messuun ja millaisissa tehtävissä tahtoisit toimia? Ja millainen teidän seurakunnassanne on jumalanpalvelus, johon kehtaa kutsua kaverin?