Tiedätkö sellaisen työtuolin, jossa on pyörät alla? Kuvittele mielessäsi tilanne, jossa yrität istua yhtä aikaa kahdella samanlaisella työtuolilla? Entä, jos molemmissa on käsinojat? Voi olla hieman haastavaa. Mutta jos vaihdat työtuolit tavallisiin jakkaroihin; niin jopas onnistuu. Siis kahdella pallilla istuminen.
Tämä vertauskuva tuli ensimmäisenä mieleeni, kun mietin, mitä tämänhetkisestä työstäni kertoisin.
Olen toiminut maaliskuusta 2021 diakonian hiippakuntasihteerinä Mikkelin hiippakunnassa 40% työajastani ja 60% työajastani Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa johtavana diakoniatyöntekijänä. Alkuperäisenä tarkoituksena oli työskennellä kaksi päivää hiippakunnan ja kolme päivää seurakunnan palveluksessa viikoittain. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, ettei arkitodellisuus ole aivan tätä.
Mutta sujuvasti olen oppinut sukkuloimaan samankin työpäivän aikana välillä seurakuntatyön, välillä hiippakuntatyön maailmassa. Joskus sentään on päiviä, jolloin voin keskittyä vain toiseen, kuten juuri tänään. Tai, no seurakunnan työpuhelin soi, vastaan seurakuntalaisen puheluun ja kuuntelen hänen asiansa, jonka hoidan eteenpäin. Samalla huomaan, että vastaajaviestejä on tullut 14, ne pitää kuunnella, ennen kuin voin jatkaa. Joten hiippakuntatyön puolella on nyt tauko.
Täällä taas, viestit kuunneltu ja hoidettu. Seurakunnan työntekijän äkillinen sairastuminen aiheutti hieman työnjohdollisia toimenpiteitä, mutta nyt asia on hoidossa. Sitten toinen työntekijä soittaa ja kyselee neuvoa kuinka toimia. Ohjeistan hänet ja jatkan hiippakuntapäivääni. Päivän aikana pitäisi muistaa muistuttaa johtavia diakoniatyöntekijöitä kesäkuun tapaamisesta, osallistua etänä kokoukseen, vastata eri seurakuntien diakoniatyöntekijöiden sähköposteihin, tarkistaa ensi vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio diakonian osalta ja saada tämä kirjoitus valmiiksi, koska loppuviikko kuluu Kirkkopäivillä.
Hiippakuntasihteerin työtä on tiedossa vielä maaliskuuhun 2023 saakka. Työ kokonaisuudessaan on ollut ja on antoisaa, silmiä avaavaa ja mielenkiintoista. Diakoniatyötä tehdään seurakunnissa suurella sydämellä ja jokaisessa aivan omalla ainutlaatuisella tavallaan. Tätä on ollut mahtavaa seurata ja kuulla niistä monista erilaisista tavoista tehdä diakoniaa. Erityisesti olen iloinnut ”uusista” kasvoista, joita olen tavannut diakoniatyöntekijöiden joukossa hiippakunnassamme.
En voi välttyä siltä, mitä alan hiljalleen hyräillä virttä 525.
Yhtä pyydän Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain.
Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan, polku tänään avautuu.
Millä tavoin Isän tahto meissä tänään toteutuu.
Veisaamiseksihan se sitten meni. Toivottavasti menee sinullakin, joka tätä luet. Hiippakuntapuhelin soi, joten vastaan.