Jumalanpalveluselämän neuvottelukunnan jäsenenä pääsin opintomatkalle Lontooseen 5.–8.4.2024 elämään mukana suurkaupungin seurakuntien jumalanpalveluselämää. Yleiskuvana muodostui mosaiikki Englannin kirkkoon kuuluvien seurakuntien moninaisuudesta. Englannin kirkon sateenvarjon alle mahtuu diakonisuutta, yhteisöllisyyttä, vieraanvaraisuutta, perinteitä, kokeilevuutta, liturgista korkea- ja matalakirkollisuutta, musiikillista kirjoa ja vuosituhansien kerroksellisuutta.
Vaikutuin kulttuurisen todistamisen ajatuksesta ja monimuotoisen kirkkotilan ratkaisuista. Kohtasimme ilmiöitä laidasta laitaan ja puhuttelevaa oli, miten tämä kaikki moninaisuus asettui Englannin kirkon rakenteiden suojiin. Jumalanpalveluselämä ja seurakunnan toiminta heijastelivat vahvasti seurakuntalaisiaan ja alueen kontekstia. Kiinnitin erityistä huomiota siihen, miten rukoushetkiä ja jumalanpalvelusta sanoitettiin käsiohjelmissa ymmärrettävällä tavalla. Luonteva vieraanvaraisuus ja seurakuntalaisten ihmiskiinnostus synnytti tervetulleen olon jumalanpalveluksen muotojen erilaisuudesta riippumatta. Jumalanpalveluselämää elettiin yhdessä ja sanoitukset auttoivat vierailijoitakin osallistumaan. Syntyi merkityksiä ja liityimme ikiaikaiseen rukoukseen, joka jatkuu menneiden ja tulevien sukupolvien kanssa, maan päällä ja taivaassa.
Diakoninen seurakunta ottaa tosissaan Kristuksen syntymän ihmiseksi
Ensimmäisessä vierailukohteessamme St. Margaret-in-the-Fields -kirkon kahvilassa lounastimme kirkon kryptassa, johon kokoontui arkipäivänä kaiken ikäisiä ihmisiä. Kahvilatoiminta kytkeytyi tiiviisti diakoniseen auttamistoimintaan. Kirkko sijaitsi monumentaalisen kansallisgallerian naapurissa, mutta vastaparina kansalliselle ylpeydelle seurakunta oli tunnettu asunnottomiksi ajautuneiden turvapaikkana.
Astuessani kirkkosaliin kiinnitin ensimmäisenä huomiota nuoreen naiseen, joka nukkui kirkon penkillä. Kirkko oli levon, turvallisuuden ja huolenpidon paikka. Tuntuikin erityisen puhuttelevalta huomata kirkon ulkopuolella kivilohkare, jossa luki Johanneksen evankeliumin ensimmäiset sanat: ”Alussa oli Sana” ja ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme” (Joh. 1:1; 14).
Kivilohkareen yläosaan oli äärimmäisellä huolellisuudella veistetty puoliksi vielä kiviainekseen kiinnittynyt vastasyntynyt, jolla napanuorakin oli vielä katkeamaton. Jumalan Sanan yhteys tämän maailman todellisuuteen sai konkreettisen muodon.
Kirkkovierailu jäi muistuttamaan, millaisissa kohtaamisissa ihmiseksi tullut Kristus on läsnä päivittäin ja mitä voisi tarkoittaa, että kirkon ovat auki kaikille.
Kirkko näkyy ja vaikuttaa yhteiskunnassa
Kirkon ja kruunun yhteys konkretisoitui vierailullamme Westminster Abbeyssä. Luterilaisen ja anglikaanisen kirkon yhteinen virka tarjosi vierailukohteessa etuoikeuksia. Pantapaitoinemme pääsimme kruunajaisille omistettuihin sakraalitiloihin, historiallisiin huoneisiin sekä kuninkaallisten ja kirkollisten aarteiden äärelle. Kirkon yhteys yhteiskuntaan näkyi myös taiteilijoiden ja tieteilijöiden hautamuistomerkeissä. Lattian muistolaatoista saattoi löytää esimerkiksi Livingstonen, Darwinin, Handelin, Dickensin, Elgarin, Poen, Kiplingin ja Kelvinin. Robert ja Olave Paden-Powellin hautamuistomerkit partiolippuineen pysäyttivät muistamaan ja kiittämään.
Näin Westminsterin yhteiskunnallisten silmälasien läpi. Monumentaalinen kirkko massiivisten hallintorakennusten vieressä on sivuuttamaton symboli. Samalla tornin ikkunoista näkyi mielenosoittajia, vastamielenosoittajia ja lukuisia poliiseja. Millainen on se jälki, jonka jätämme tässä maailmassa seuraaville sukupolville?
Kirkon sanoma näkyy yhteiskunnassa, mutta usein kätketysti. Innostuin siitä, miten Seen & unseen -verkosto tekee näkyväksi kristillisyyttä esimerkiksi kulttuurissa, ympäristökysymyksissä, politiikassa ja yhteiskunnallisissa ilmiöissä. Suomessa tällaiseen vaikuttamiseen kannattaisi yhdistää tieteen, kulttuurin ja kirkon voimavaroja.