Toisinaan olen haaveillut pääsystä pyhälle matkalle Jerusalemiin, Santiago de Compostelaan, Roomaan, Assisiin tai Wittenbergiin. Vielä useammin olen pohtinut, miltä tunnettujen pyhiinvaelluskohteiden paikallisista asukkaista tuntuu elää kristityille tärkeissä kaupungeissa tai niihin vievien pyhiinvaellusreittien varrella. Osaavatko he arvostaa lähellään olevia aarteita?
Työni kautta minulle tuli tutuksi, että kotiseutuni on pyhiinvaellusreitin varrella. Hyvällä syyllä voin opetella näkemään tuttuja lenkkipolkuja, tienvarsia, virvoittavia vesiä ja kirkkoja pyhiinvaeltajan silmin. Voin hengittää rukouksen tahdissa ja liikkua liittyen ikiaikaiseen vaeltajien joukkoon.
Jakamattoman kristikunnan ajalta tunnetun Pyhän Olavin mukaan nimetystä Olavinlinnasta alkaa pyhiinvaellusreitti. Se kulkee Turun ja Ahvenanmaan kautta aina Pohjoismaiden keskeisimpään pyhiinvaelluskohteeseen Trondheimin tuomiokirkkoon saakka. Pyhän Olavin mannerreitti Savonlinnasta Turkuun on tarkoitus saada osaksi kansainvälistä pyhiinvaellusverkostoa. Pyhän Olavin merireitillä vaelletaan jo ahkerasti.
Kesällä 2022 toteutetaan valtakunnallinen noin 800 kilometrin mittainen pyhiinvaellustapahtuma Pyhän Olavin mannerreitillä Savonlinnasta Turkuun. Viestipyhiinvaellus 2022 alkaa helatorstaina piispanmessulla ja juhlalla Savonlinnassa 26.5.2022. Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen lähettää viestipyhiinvaelluksen matkaan. Viestipyhiinvaelluksen symbolina kulkee vesi. Vesi on elämän säilymiselle ja siten jokaiselle pyhiinvaeltajalle välttämätöntä. Kristitylle vesi muistuttaa kasteen lahjasta ja tehtävästä tässä maailmassa. Viestipyhiinvaellus päättyy yhteiseen juhlaan arkkipiispa Tapio Luoman johdolla Turun tuomiokirkossa 14.8.2022.
Kirkon pyhiinvaellushanke ja merkityksellisen matkailun hanke vastaavat osaltaan kokonaisvaltaisen hengellisyyden kaipaukseen ja kristillisen kulttuurin hyvää tekevään näkyvyyteen Suomessa. Vaeltajia rinkkoineen liikkuu Saimaankin rannoilla. Jotkut ovat saapuneet kaukaa ja monille vaelluksella on hengellinen merkitys.
Santiagon tiellä ja kristinuskon ikuisissa kaupungeissa on ollut vuosisatoja aikaa valmistautua yhä uusien pyhiinvaeltajien saapumiseen. Meillä Itä-Suomessa pyhiinvaeltajien vastaanottaminen, reiteistä, ruokailuista, majoituksesta ja turvallisuudesta sekä pyhiinvaelluksen hengellisestä ja kulttuurisesta annista huolehtiminen haastaa yhteistyössä pyhiinvaelluskulttuurin herättelyyn. Vapaus, yksinkertaisuus, hitaus, hiljaisuus, huolettomuus, jakaminen ja hengellisyys voivat olla ihanteita, joita turvaamme pyhiinvaeltajille ja joista matkalle lähteneet kulkijat muistuttavat paikkakunnalle saapuessaan.
Odotamme jo hetkeä, jolloin kokoonnumme helatorstaina 26. toukokuuta 2022 yhteiseen messuun Savonlinnassa ja kaupunki täyttyy pyhälle matkalle kaipaavista ihmisistä.
Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta, ne, jotka kaipaavat pyhälle matkalle (Ps. 84:6)